Virginia Andrews: Pimeyden kukat
Alkuperäinen nimi: Flowers in the Attic (1979)
Kustantaja: Gummerus
Sivuja: 430s.
Takakansi:
Tämä oudosti värisyttävä kertomus intohimosta ja vaarasta viattomien lasten elämässä on vanginnut miljoonat lukijat kaikkialla maailmassa!
Hellä ja rakastava äiti lohdutti Cathyä ja Chrisiä ja pikkuisia kaksosia, kun heidän ihana isänsä kuoli. Heillä oli toisensa ja isoäiti, isoisä ja Foxworthin kartano, josta tulisi uusi koti. Mutta ensin lasten pitäisi asua ullakolla kunnes isoisä paranisi. Päivät kasvoivat kuukausiksi ja ullakon pimeys ryömi ahnaasti heitä kohti. Kauhu kasvoi äidin punajuovaisesta selästä ja isoäidin kammottavasta hymystä. Ja kauhistuttava salaisuus alkoi paljastua sisarille...
----------------------------------------------------
Uskon tälle kirjalle kertyneen näitä lukukertoja todellakin yli sen 3, koska jo silloin nuoren tyttönä luin tämän varmasti kolmeen kertaan ja sittemmin aikuisena muistan tämän lukeneeni ainakin kertaalleen.
Pimeyden kukkiin sekä sen jälkeen muihinkin Virginia Andrewsin kirjoihin tutustuin silloisen kaverini kautta, joka näitä kirjoja minulle suositteli. Olin vielä ala-asteella, ehkä kuudennella luokalla, kun varovasti hiivin sieltä lasten- ja nuorten tutuksi ja turvalliseksi tulleelta osastolta aikuisten kirjojen ihmeelliseen maailmaan ja kurkottelin tämän kirjan käsiini ylähyllyltä. Onneksi olin jo siinä iässä pitkä niin ylsin ilman apua :) Ihastuin kirjaan ikihyväksi ja tästä johtuen olen sen useaan kertaan lukenutkin. Tarina on selkäpiitä karmiva ja siihen oli helppo päästä sisään nuorena tyttönä varmaan juuri siksi, kun päähenkilötkin ovat tässä ensimmäisessä kirjassa lapsia. Enpä kyllä muista, että henkilöhahmojen aikuistuminen olisi minua vaivannut seuraavissa osissa... Olen aina pitänyt jännittävistä sekä traagisistakin tarinoista ja sellainenhan Dollanganger:ien tarina on.
"On sattuvaa kuvata toivoa keltaisella värillä, keltaisella kuin aurinko, jota silloin niin harvoin näimme. Ja kun aloitin kirjoittaa niiden päiväkirjamuistiinpanojen mukaan, joita olin tehnyt tuona pitkänä ajanjaksona, otsikko pulpahti esiin kuin itsestään: Avaa ikkuna ja seiso auringonpaisteessa. Nyt kuitenkin epäröin antaa tarinallemme tuota nimeä, koska minusta on alkanut tuntua, että olimme pikemminkin kuin kukat ullakolla, paperikukat, jotka olivat syntyneet kirkkaan värisinä ja vähitellen haalistuneet kalvakkaiksi noiden pitkien, julmien, lohduttomien, painajaismaisten päivien aikana, jolloin meitä pidettiin toivon ja ahneuden vankeina. Mutta me emme milloinkaan värittäneet yhtään paperikukistamme keltaisiksi."
3 kommenttia:
Hassua, nää Virginia Andrewsin kirjat oli niitä, jotka miutkin johdatteli aikuisten kirjojen puolelle ja luin niitä ihan innoissani. Pitäisi tääkin joskus lukea uudestaan. :)
Voi mitä nostalgiaa! Luin näitä joskus yläasteen ja lukion välisessä maastossa ja kirjat kyllä pitivät otteessaan. En usko, että palaan näihin, mutta oli metkaa törmätä Virginia Andrewsiin.
Narseska: :))
Katja: Nostalgista ehdottomasti <3 Itse vielä haluan Andrewsin sarjat käydä läpi ja lukea niistä myös ne suomentamattomat osat.
Lähetä kommentti