maanantai 24. joulukuuta 2007

Marko Leino: Joulutarina (2007)


Alkuperäinen nimi: -
Kustantaja: Gummerus
Sivuja: 286s

Takakansi: 
Marko Leinon koko perheen Joulutarina-romaanin oikeudet on myyty saksalaiselle Rowohlt-kustantamolle. Joulupukin elämäntarina kiinnosti saksalaisia siinä määrin, että oikeuksista järjestettiin huutokauppa useamman kustantamon kesken ja tekijänpalkkioennakko nousi Suomen mittakaavassa erittäin merkittäväksi.
Joulutarina julkaisee Rowohltin Wunderlich-imprint syksyllä 2008. Teoksen kääntää saksaksi Gabriele Schrey-Vasara.
Jo kolmanteen painokseen yltänyt Joulutarina kertoo joulupukin koskettavan elämätarinan – miten joulupukista tuli joulupukki. Joulutarina kertoo syrjäisessä Lapin kylässä elävästä Nikolas-pojasta, joka menettää perheensä onnettomuudessa. Kyläläiset päättävät yhdessä pitää huolta pienestä orpopojasta ja sopivat, että kukin perhe ottaa Nikolaksen hoiviinsa vuodeksi kerrallaan. Joka joulu Nikolaksen on muutettava uuteen kotiin ja hän osoittaa kiitollisuutta kyläläisille antamalla perheiden pienimmille läksiäislahjaksi itse veistämiään leluja.
”Toivon, että Joulutarina herättää lapset ja aikuiset tajuamaan, ettei mitään asioita maailmassa voi ottaa itsestäänselvyytenä. Meidän kannattaisi olla kiitollisia paljon vähemmästä kuin yleensä olemme – tästä on tarpeen muistuttaa aika ajoin itse kutakin. Toivon myös, että Joulutarina-romaani ja -elokuva antaisivat ihmisille myös lohtua. Älä anna periksi, vaikka olisi miten vaikeaa. Joulutarinan päähenkilön, Nikolaksen, kohtalo on kannustava esimerkki siitä”, Marko Leino kertoo.
Joulutarina-romaanin on lukenut äänikirjaksi elokuvassa Nikolasta näyttelevä Hannu-Pekka Björkman.
Joulutarina-elokuva (Snapper Films) tuli ensi-iltaan 16.11.2007 ja sen ehti nähdä reilun viikon aikana jo 61 000 katsojaa. Elokuvan on ohjannut ja tuottanut Juha Wuolijoki (Snapper Films). Joulutarinassa näyttelevät Björkmanin lisäksi mm. Kari Väänänen, Minna Haapkylä, Mikko Kouki, Laura Birn, Mikko Leppilampi ja Antti Tuisku. Marko Leino on kirjoittanut romaanin lisäksi myös Joulutarinan elokuvakäsikirjoituksen.
Oma mielipide: 
Voi että miten ihana kirja tämä Joulutarina olikaan! Niin liikuttava tarina ripauksella ihka oikeaa jouluntaikaa :) Tämä siirtyi oitis lemppari kirjoihini ja tähän täytyy palata joka Joulu!

Ei kommentteja: